Kiitos Solar Sound Festival 2022 kävijöille!

Solar Sound Festival juhlittiin viime viikonloppuna 12.-13.8.2022 ensimmäistä kertaa Seinäjoen OmaSp Stadionilla. Festivaali juhli 10-vuotisjuhlavuottaan ja keräsi oheistapahtumineen yhteensä 19 000 kävijää. Lauantaina 13.8. rikottiin festivaalin kaikkien aikojen päiväkohtainen kävijäennätys, kun OmaSp Stadion sekä oheistapahtumat keräsivät 10 000 iloista juhlijaa Seinäjoelle.

Urbaanin, pop-, ja edm- musiikin festivaali Solar Sound Festival on viimeisen kymmenen vuoden aikana lunastanut pysyvän paikkansa Suomen festivaalikesässä. Tänä vuonna kahdella lavalla yleisöä villitsivät pääesiintyjinä maailmankuulu poptähti Zara Larsson sekä kotimaan kärkinimet Haloo Helsinki ja JVG. Lisäksi stadionilla nähtiin mm. SANNI, Portion Boys, Teflon Brothers, Cledos sekä Ellinoora.

Tapahtumalle uusi kävijäennätys – jatkoa luvassa ensi vuonna

Solar Sound Festival ylitti asettamansa 15 000 kävijän tavoitteen reilusti. Uudistunut OmaSp Stadion toimi tapahtumapaikkana erinomaisesti, ja tapahtuman järjestelyt saivat niin asiakkailta, henkilökunnalta kuin artisteiltakin paljon kiitosta. Festivaali järjestetään jälleen ensi vuoden elokuussa, 11.-12.8.2023 Seinäjoen OmaSp Stadionilla. Luvassa on jälleen monipuolinen kattaus kotimaisia sekä ulkomaisia tähtiartisteja. Ensimmäiset artistikiinnitykset ensi vuodelle on jo tehty ja ne julkaistaan syksyllä 2022.

”Solar Soundin historiaan kirjattiin uusi luku tänä vuonna, kun tapahtuma siirrettiin onnistuneesti OmaSp Stadionin erittäin toimiviin olosuhteisiin. Tapahtuman asiakasprofiilissa tapahtui myös merkittävä muutos, sillä osallistujien keski-ikä oli vanhempi kuin ennen, ja esimerkiksi lauantain kävijöistä 70% oli täysi-ikäisiä vieraita. Kiitämme kaikkia kävijöitä, yhteistyökumppaneita, viranomaistahoja, Seinäjoen kaupunkia sekä kaikkia muita tapahtuman onnistumiseen myötävaikuttaneita tahoja”, kertoo Solar Sound Festivalin promoottori Tommi Mäki.

Lue myös nämä