Tiedote ti 31.7.2018 klo 8.00

Kaupunkifestivaali Solar Sound Festival Seinäjoella tulevana viikonloppuna

Suureen suosioon noussut Solar Sound Festival järjestetään jälleen tämän viikon perjantaina ja lauantaina. Tämänvuotisen tapahtuman lipunmyynti on ennätysvauhdissa ja enteilee ainakin loppuunmyytyä lauantain festivaalipäivää. Merkittävä tekijä tämän vuoden lipunmyynnin kannalta on ollut tieto Somen suosituimman artistin, Cheekin, saapumisesta lauantain pääesiintyjäksi.

Kuudennen kerran järjestettävä urbaaniin ja elektronisen musiikin kaupunkifestivaali Solar Sound Festival juhlitaan Seinäjoen Kirkkokadulla 3.-4.8.2018. Tapahtuma oheistapahtumineen tavoittelee jälleen kahden päivän aikana yli 22 000 kävijää.

Cheek ennen uransa päätöstä vielä kerran Seinäjoella

Festivaalin pääesiintyjänä nähdään Suomen suosituin artisti Cheek, joka esiintyy nyt Solar Soundissa ensimmäistä ja uran lopettamispäätöksen myötä siis ainakin toistaiseksi myös viimeistä kertaa. Artisti on ilmoittanut lopettavansa uransa 25.8.2018 jo loppuunmyytyihin konsertteihin Lahdessa.

Lipunmyynti ennätyksellisessä vauhdissa

Lauantain festivaalipäivän liput jo lähes loppuunmyyty. VIP-liput ovat jo lähes kokonaan loppuneet ja lauantain tavallisista päivälipuista on tässä kohtaa viikkoa myyty jo yli 90%. Tämä on todella kova myyntitahti, kun festivaalin yleisö on nuorta ja jättää tyypillisesti lipun hankkimisen ”viime tippaan”.

”Tämän vuoden festivaalin lipunmyynti on ollut odotetusti erittäin kiivasta. Festivaalin lauantaipäivä myytiin loppuun viime kesänäkin, joten uskomme erittäin positiivisesti siihen, että lauantaista tulee tänäkin vuonna loppuunmyyty. Koko tapahtumaviikonloppua katsoen, myös yleisötavoitteen ylittäminen näyttää hyvin mahdolliselta” – Tommi Mäki, promoottori

 

Solar Sound Festival

Seinäjoki 3.-4.8.2018
www.solarsound.fi

Ohjelma

Perjantai 3.8: Vigiland (Swe), Tungevaag & Raaban (Swe / Nor), Pikku G, Teflon Brothers, Petri Nygård, Portion Boys & Pasi Ja Anssi, Reino Nordin, Adi L Hasla

Lauantai 4.8: Cheek, Sanni, Mikael Gabriel, Nikke Ankara, Roope Salminen & Koirat, Gasellit, Mäkki, Og Ulla Maija

Promokuvat

www.solarsound.fi/media-yritykset-yhteystiedot/

Liput

Tiketti & Lippupiste, liput alkaen 89,90 euroa.
www.tiketti.fi/solarsoundfestival
www.lippu.fi/solarsoundfestival

Lisätiedot

Promoottori Tommi Mäki / 0504344888

Ohjelmapäällikkö Ari Myllyniemi / 0407531324

Pin It on Pinterest