Tiedote – julkaisuvapaa ma 2.7. klo 8:00

Suomen suosituin artisti nähdään ennen uransa päätöstä vielä kerran Seinäjoella 4.8.2018


Kuudennen kerran järjestettävä urbaaniin ja elektronisen musiikin festivaali Solar Sound juhlitaan Seinäjoen Kirkkokadulla 3.-4.8.2018. Tapahtuma oheistapahtumineen tavoittelee jälleen kahden päivän aikana yli 22 000 kävijää.

Festivaalin pääesiintyjänä tullaan näkemään Suomen suosituin artisti Cheek, joka esiintyy nyt Solar Soundissa ensimmäistä ja uran lopettamispäätöksen myötä siis ainakin toistaiseksi myös viimeistä kertaa. Artisti on ilmoittanut lopettavansa uransa 25.8.2018 Lahden jo loppuunmyytyihin konsertteihin.

“Olemme yrittäneet saada Cheekin mukaan Solar Soundiin ensimmäisestä järjestämisvuodesta (2013) lähtien siinä onnistumatta. Voidaankin sanoa, että nyt eräänlainen ympyrä sulkeutuu kun Cheek saapuu Solareille viimeisenä keikkailukesänään esiintyen festivaalimme viimeisenä artistina lauantaina 4.8. Solar Soundin kaikkien aikojen tasokkain ohjelma on nyt valmis. Odotamme tapahtuman olevan tänä vuonna ennakkoon loppuunmyyty.” – kertoo festivaalin promoottori Tommi Mäki.

Solar Sound Festivalin muita esiintyjiä ovat mm. ruotsalainen Vigiland, ruotsalais-norjalainen dj-kaksikko Tungevaag & Raaban sekä useat kotimaiset tähdet Sannin, Pikku G:n ja Mikael Gabrielin johdolla. Festivaalin lipunmyynti on käynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä.

 

Cheek

Cheekin albumimyynti on ollut loistokasta, sillä artistin albumeja on myyty yhteensä lähes 500 000 kappaletta (3 kultalevyä, 2 platinalevyä, 3 multiplatinalevyä).

Elokuussa 2014 Cheek konsertoi kahdesti Helsingin olympiastadionilla ensimmäisenä yksittäisenä suomalaisena artistina. Molemmat stadionkonsertit myytiin nopeasti loppuun.

Cheek on ensimmäinen artisti maailmassa, jonka kappaleet ovat vallanneet koko Spotifyn kärkikymmenikön (Alpha Omega -albumi).

Cheek on julkaissut omaelämänkertakirjan JHT – Musta lammas vuonna 2016 ja Cheekin elämästä kertova elokuva Veljeni vartija sai ensi-iltansa vuonna 2018. Vuoteen 2017 mennessä Cheek on Spotifyn kaikkien aikojen kuunnelluin suomalainen artisti. Cheek on palkittu uransa aikana 13 kertaa musiikkialan arvostetuimmalla palkinnolla, Emmalla.

Keskiviikkona 15. marraskuuta 2017 Cheek piti tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoitti lopettavansa musiikkiuransa ja pitävänsä kaksi jäähyväiskonserttia 25. ja 24. elokuuta 2018 Lahden Mäkimontussa. Yli 60 000 lippua Lahden Mäkimontun kahdelle päätöskeikalle myytiin loppuun alle minuutissa marraskuussa 2017.

 

Solar Sound Festival

Seinäjoki 3.-4.8.2018
www.solarsound.fi

Ohjelma

Perjantai 3.8: Vigiland (Swe), Tungevaag & Raaban (Swe / Nor), Pikku G, Teflon Brothers, Petri Nygård, Portion Boys & Pasi Ja Anssi, Reino Nordin, Adi L Hasla

Lauantai 4.8: Cheek, Sanni, Mikael Gabriel, Nikke Ankara, Roope Salminen & Koirat, Gasellit, Mäkki, Og Ulla Maija

Promokuvat

https://solarsound.fi/media-yritykset-yhteystiedot/

Liput

Tiketti & Lippupiste, liput alkaen 89,90 euroa.
www.tiketti.fi/solarsoundfestival
www.lippu.fi/solarsoundfestival

Lisätiedot

Promoottori Tommi Mäki / 0504344888
Ohjelmapäällikkö Ari Myllyniemi / 0407531324

Pin It on Pinterest